perjantai 14. tammikuuta 2011

Hyppy isompiin saappaisiin

Holahola kaikille! 

Huhuh nyt alkaa olla päivä jo takanapäin ja on kyllä ollut tapahtumarikasta taas vaihteeksi. Töissä tein itselleni uusia työtehtäviä kokopäivän ja olin aluksi kyllä yhtä hukassa mitä nuppineula heinäkasassa. Loppupäivästä homma alkoi kuitenkin sujua jo paremmin. Mitäpä tässä jaarittelemaan, käydään asiaan:

Aamulla heräsin melko hyvin ja menin suoraan suihkuun. Meidän suihkulla on muuten jokin ongelma. Se yrittää puskea kokoajan tulikuuma vettä eikä sellaista sopivaa! .. Parempi kylläkin että se yrittää väkisin tarjota kuumaa eikä kylmää vettä.. :D Työpaikalle kerkesin hyvissä ajoin ja se kostautuikin ovella odottamisena sitten. Otsikkoni kuvaa uutta työvaihetta mikä minulla tänään alkoi eli tuurausta. Istun ensi viikon ajan avustavan graafikkomme paikalla siis. Mitä siis työtehtäviini kuului? Aluksi voin sanoa että olin aivan hukassa, ja ajattelin ettei tästä tule yhtään mitään, mutta päivän mittaan aloin saada jutusta paremmin kiinni, ja tehtävät alkoivat onnistua jo kuin vettä valaen. Eli tehtäviini kuuluu rivi-ilmoitusten taittaminen, ilmoituksiin muutosten tekeminen ja vedosten lähettäminen asiakkaille jne. Lehden mennessä painoon vastaan myös sivujen hyväksyttämisestä ja lähettämisestä painoon. Ensiksi en tosiaan tuumannut löytää kansioiden asioita millään, vaikka avustava graafikkomme oli edellisenä päivänä selittänyt minulle asiat perinpohjin. Pää löi kerta kaikkiaan tyhjää! Noh tätä sattuu :D Päivä sujahti nopeaa ohi uusia tehtäviä tehden. En kerennyt tehdä kuvitusjuttuani yhtään, mutta hoidan sen sitten esim. sunnuntaina , tai maanantaina heti aamusta. Usein töissä minulle käy niin että viimeisen tunnin katselen kelloa vähän väliä ja pakkaan tavarani jotta lähden heti työaikani loputtua. Tänään kuitenkin huomasin kellon vasta kun minulla oli enää muutama minuutti työaikaa jäljellä, tekeminen vei siis todellakin mukanaan :D 

Kotiin päästyäni lähdimme heti Suvin kanssa asioille. Ensiksi kävimme nostamassa rahaa ja menimme maksamaan viimeisen vuokramme. Jopa vuokranantajamme sanoi että aika on mennyt todella nopeaa, koska hän muisteli että olisimme tulleet maksamaan vasta toista vuokraamme ja nyt olemmekin jo pian lähdössä! Sovimme että vesi ja sähkölaskumme maksetaan takuuvuokrastamme, ja kämppämme tullaan tarkistamaan ja avaimet noutamaan lähtöpäivänämme aamupäivästä juuri ennen lähtöämme kohti juna-asemaa. Sitten jatkoimme matkaa pohjoismaalaiseen videovuokraamoon johon palautimme vuokraamamme Gilmoren tytöt (Innostuimme tosiaan eilen katselemaan loput jaksot.. Hups! :D) ja vuokrasimme täksi illaksi yhden uutuuselokuvan. Elokuva on nimeltään ”Isot lapset”, ja se on ”Kauhea kankkunen”-elokuvan tekijöiden uusin komedia, jota ei saa vielä edes suomesta dvd:ltä! :D Kerrankin Espanja on edellä aikaansa. Sitten kävimme lataamassa Suville kännykkään saldoa, ja kävimme tekemässä ruokaostokset Mercadonassa. En tiedä miten onnistun siinä, mutta osaan aina kaupassa ottaa juuri sen korin joka vikisee tai jonka pyörät ei pyöri kunnolla tai se muuten vain heittelehtii ja on outo?? Taito se tämäkin. Kotiin päästyämme söimme eilistä kanakastiketta ja pastaa ja Suvi läksi nyt sitten nettipaikkaan katsomaan Salkkareita… Parempi etten kommentoi tähän mitään :D 

Huomenna tiedossa on päiväreissu historialliseen kaupunkiin nimeltään Ronda, joten valokuvausta taas valtavasti tiedossa. Saapas nähdä tuleeko taas kuvapostausta ;)

Huomiseen asti, hasta luego!

- Tytti

Havaintoja Espanjasta:
  • Kuulemani mukaan tänään on ollut aivan mielettömän lämmin päivä.. itse olen palellut koko päivän sisällä koneen ääressä :D
  • Olemme Suvin kanssa vielä flamenco-sivistymättömiä, asia on korjattava ennen palaamista pakkaseen!
  • Aiomme käyttää puuroriisejämme pois vkl, ja nauttia sunnuntaina ruuaksi siis riisipuuroa! 8) :D Pikkujoulu…
  • Luulen vähän että kyllä mä sain jo vähän Gilmore-aivopestyä Suvia, sen verran järkyttynyt se oli kun kausi loppu ;D BUAHAHAAH.
  • Saas nähdä miten huomenna onnistuu suunnistus Rondassa meiltä.. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti