Hohoi! Kuuleeko kukaan? Eipä taida kuulla vaan nähdä! Hohoho olipa hassua. Olen taas jälleen asettautunut omaan nurkkaani sohvallemme ja selvinnyt toistaiseksi päiväunitta! WOHOO. Tänään tosiaan on ollut töissä sellainen päivä kuin otsikko mainostaa. Mikään ohjelma ei totellut minua ja tunsin itseni välillä todella tyhmäksi xD Voin vain lohduttaa itseäni lauseella: ”Aina ei voi onnistua”. HUOH.
Aamulla herääminen oli melko tuskaista, kiitos eilisten ”päikkäreitteni” jotka veivät melko hyvin yöune viimeyöltä. Tein kuitenkin ryhdistäydyttyäni aamutoimet niin nopeaa että sain taas viettää 10 min mittais ommmm hetken sohvalla istuen. Ulkona taivas oli todella harmaa, joten lähdin sateenvarjo kainalossa töihin. Töissä katsoin sähköpostit ja aloin tekemään tehtäviä. Päivän aikana toimistolla kävi myös asiakas antamassa minulle yhden uuden mainostehtävän. Päivä kuitenkin meni totaalisesti harakoille, kun huomasin että yhden asiakkaan kansio on tyhjä. Eli joko minä tai kone tai kummitus olimme tyhjentäneet kansion tiedostoista. Niitä ei löytynyt koneelta, ei roskakorista, ei mistään! Ja samalla asiakas vastasi vedokseen ja pyysi tiettyjä muutoksia. Ei auttanut kuin tehdä koko mainos uusiksi. En voi käsittää mihin tiedostot olivat hävinneet?! Ette voi uskoa kuinka hävetti ja otti päästä. Loppupäivä menikin siis melkeinpä tämän parissa, sain kuitenkin jatkettua tätä uutta mainostehtävää ja jäinkin töihin vielä n. tunniksi ylimääräistä aikaa, koska tahdoin saada tämän uuden mainoksen valmiiksi. Sainkin sen viimeistelyä vaille valmiiksi. Mutta tosiaan, lisäksi koko päivän kaikki ohjelmat suorastaan vittuilivat minulle. InDesign saattoi tehdä jotakin omia päätöksiään, kuten vaihtaa riviä kesken lauseen yhtäkkiä eikä suostunut muuttamaan sitä millään ym. Lisäksi tuntu että kyselin koko päivän kaikkea tyhmää! Olipa tyhmä olo siis :D Lopuksi totean vain: Aina ei voi onnistua!
Tosiaan olin n. tunnin ylitöissä, vaikka ei minun oikeasti olisi edes tarvinut olla. Tahdoin vain oikeasti tehdä yhden tehtävän valmiiksi. Kävellessä kohti kotia soitin Suville että jos lähdettäisiin suoraan käymään kaupassa ja tämä passasikin hänelle. Nyt kuitenkin vuorossa päiväni kohokohta: Kävellessäni kotiin töistä, yhdessä vaiheessa eteeni tuli kävelemään kaksi vanhempaa miestä. Yhtäkkiä toinen päästi aivan valtavan PIERUN! Äänekkään ja haisevan sellaisen. Manasin mielessäni kuinka ällöttäviä Espanjalaiset on ja miten ne voi tehdä noin kun takanakin kävelee ihmisiä ja ällöttävää yms. Sitten miehet lähtevät ylittämään katua toiselle puolelle, ja kuulen kun toinen huutaa toiselle: ”Hei oota vähän Jussi!” …. Tässä vaiheessa sain jo purra huulta ja kovaa etten revennyt nauramaan totaalisesti!!! Suomi edustaa itseään todella hyvin täällä Aurinkorannikolla, hahahah xD Kuitenkin, lähdettyämme Suvin kanssa asioille kävimme aluksi automaatilla ja katselemassa second hand kirjoja. Itselleni ei tarttunut tällä kertaa mitään mukaan, mutta Suvi osti itselleen unikirjan! :) Sitten kävimme Mercadonassa osamassa välttämättömiä ruokatarvikkeita ja homeen tappoainetta. Vielä pitää hakea huomenna kiinakaupasta happimaski ja kumihanskoja niin olemme valmiita sotaan! Suvi tuossa häippäsi n. 40 min. sitten nettipaikkaan ja illalla olisi vielä tiedossa Gilmoren tyttöjä.
Toivotaan että huomenna olisi vähän parempi päivä minun ja työhommien välillä -.-’ :D
Adiós!
- Tytti
Havaintoja Espanjasta:
- Note to myself: Ei pidä aina laittaa kaikkea suoraan Espanjalaisten syyksi xDDD
- Sataisipa tällä viikolla viimeisen kerran ennen Suomeen lähtöä! Saisi lopun ajan nautti auringosta 8)
- Huomenna olisi tarkoitus lähteä (toivottavasti) viimeisen homesodan jälkeen salille myrkkyhajua pakoon. Pääsee taas poreammeeseen ja SAUNAAN! .. Vaikka ei kyllä sähkösauna vedä yhtään vertoja kodin puusaunalle :P
- Espanja-Suomi-Espanja sanaTytti: Asunto=Aihe, Sombra=Varjo … tällaista mm. oppii kun Photoshoppaa ja käyttää sähköpostia Espanjaksi :D
- Jos ravintolakokemukset eivät ole oikein menneet minulla nappiin täällä Espanjassa, niin kirjaostokset kyllä sitten ainakin on! Sain eilen illalla loppuun taas yhden pokkareistani, ja sekin oli aivan mahtavan juonikas! … Ompa taas tyhjä olo kun ei ole kirjaa luettavana :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti