Kuten otsikko kertoo, ilma on ollut harvinaisen outo tänään. Aamulla herätessäni ulkona oli edelleen aivan pimeää, ja ukkonen jyrisi todella lujaa. Pääsin tänä aamuna ylös melko helposti, ja lähdin hyvissä ajoin suunnistamaan kohti työpaikkaa – sateenvarjon kanssa. Oli melko mielenkiintoista kävellä töihin kaatosateessa, kun taivaalla iski komeita salamoja samalla. Kadut lainehtivat vedestä ja voin sanoa että kangas tennarit oli melko märät jo kun pääsin lopulta paikan päälle. Kerkesin avata ikkunoiden rautaverhot ja oman koneeni, kun huomasin että kello oli jo aika paljon, ja toista harjoittelijaa ei ollut tullut vieläkään. Päätin siis reippaana tyttönä lähteä itse hakemaan porukalle aamupalat. Sade oli kerennyt siltä erää jo lakata, mutta mitenkäs kävikään kun sain kahvit ja lähdin takaisin työpaikalle päin; vettä tuli taas kuin Esterin…suihkusta. Kengät olivat siis entistä märemmät. Alkupäivästä odotin kun koneelleni asennettiin taitto-ohjelmaa ja tein sillä aikaa pikkuhommia. Ohjelmaa ei kuitenkaan saatu toimimaan koneellani, joten minun piti odottaa vielä että se asennettiin tyhjälle toimiston koneelle. Tämän jälkeen alkoi eilen mainostettu: Tytti ja taittotaidot osa1. Sain siis taittaa alusta asti oman kulttuurishokki juttuni, ja voin sanoa että koin tämänkin homman oikeastaan melko mukavaksi! Taitoin juttua noin neljä tuntia ja välillä graafikkomme kävi katsomassa ja kommentoimassa työtäni, ja kertoi mitä olin tehnyt väärin, mitä voisin tehdä toisin, mikä oli hyvää ja mitä voisin vielä miettiä. Opin jo nyt uusia asioita mielestäni, jokahan on tietenkin vain hyvä! :) Tämän parissa meni siis loppupäivä. Koska työpisteeni oli ikkunan vieressä, olen saanut todistaa koko päivän outoa säätä. Se on mennyt suurin piirtein näin: Sadetta, ukkosta, sadetta, aurin koa, sadetta, ukkosta, sadetta, aurinkoa jne. Oikuttelevaa vai kuinka :D Sain myös kuulla tänään, että lomani ei alakkaan torstain jälkeen niin kuin luulin… vaan jo huomisen jälkeen! 8D Enään yksi varhainen aamuherätys ja sitten saan taas nukkua myöhään, voi autuutta ! 8)
Töistä tultuani vaihdoimme kämpillä Suvin kanssa päivän kuulumiset, ja lämmitin sitten itselleni eilisen ranskalaisia ja kalapuikkoja. Tarkoituksena oli lähteä tänään käymään kuntosalilla, mutta se nyt vähän jäi koska laiskuus ja märät kengät :D Loppuillan olen vain katsonut musiikkiteeveetä ja olemme katselleet vanhoja kuvia Suvin koneelta. Voi nostalgiaa 8D Nyt aioin kuitenkin aloittaa taas jokailtaisen dataushetken. Saimme tänään myös muuten vihdoin ja viimein avaimen postilaatikkoomme. Postia ei kuitenkaan ole tullut vielä yhtään :(
Huomenna sitten viimeinen päivä ennen yhden viikon ja kolmen päivän lomaa. Sitä odotellessa, Adiós!
- Tytti
Havaintoja Espanjasta:
- Sain eilen Suvilta pompulan lainaan, ja sain huomata…että…mulle saa miniponihännän! 8))))) Ei oo muuten varmaan kolmeen vuoteen ollut ponihäntää xD
- Espanjan sää on OUTO.
- Suomalaiset joulukarkit maksavat täällä jopa 7€ rasia!!!
- Mua vähän jännitti mun taittotaidot, mutta olin ylpeä itsestäni kun se menikin yllättävän kivuttomasti, ja opin vielä hirveenä uuttakin :)
- Tykkääntykkääntykkään näistä työhommista! Hihihi :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti