Iltaa iltaa jälleen taas kerran näin. Nih. :D Tässä pitäisi puolen tunnin päästä kipaista ruokailemaan viimeistä hotellipäivällistä, mutta ajattelin ennen sitä hoitaa tämänpäiväisen blogi-päivityksen. Tällaista tänään:
Herättiin taas hyvissä ajoin aamupalalle. Kävin ennen aamupalaa suihkussa ja pakko sanoa että oli kyllä aika mielenkiintoinen hana. Meillä on nimittäin kraananhana ja suihkun hana semmoisen vanhanaikainen, jossa pitää vääntää kylmää ja kuumaa oikeassa suhteessa. Kesti vähän aikaa oppia tämän jipot. Lisäksi altaamme viemäri ei vedä vettä kunnolla, joten pelkäsin kokoajan täyttäväni koko kylppärin vedellä. Nice. Aamupalalla maistoin hotellin churroja, jotka olivat kuivempia mitä kahvilassa syödyt, mutta voisin melkein sanoa että jopa parempia! Pitääpä siis santsata niitä huomenaamuna. Aamupalan syötyämme palasimme hotellihuoneeseen pakkaamaan kimpsuja ja kampsujamme, ja läksimme sitten kaupungille.
Kaupungilla oli liikkeitä nyt paremmin auki, ja kiertelimme niitä kovasti. Mukaamme ei kuitenkaan tarttunut kuin muutama tuliainen, ja haimme mercadonasta lounaaksi meille valmissalaatit. Köyhiä turisteja kun nääs ollaan :D Hintataso on todellakin täällä kalliimpi mitä Fuengirolassa, mutta tämä voi olla varmaan verrattavissa hotellien määräänkin. Niitä on tosiaan täällä joka paikassa.
Hotellille palattuamme viskasimme salaatit ja juomavedet minijääkaappimme, ja päätimme mennä hissillä alakertaan parvekkeelle koittamaan hotellin uima-allasta, ja ottamaan vähän aurinkoa. Hotellin uima-allas oli parvekkeella pleksi liukuovien sisällä, mutta vesi ei ollut lämmitettyä ja oli siis kylmäääääääää. Jätimme siis polskuttelut tältä kertaa väliin. Menimme kuitenkin terassin lepotuoleille nauttimaan auringosta, suvi musiikkia kuunnellen, ja minä kirjaa lukien. Sain luettua loppuun Markus Zusakin ”Kirjavaras-pokkarin, ja voin sanoa että tässä on yksi kirjoista ja suosittelen lämpimästi! Kirjaa lukiessa käy läpi todella monia mielialoja, ja juoni on mitä koskettavin. Kirja siis keskittyy natsi-sakasan tapahtumiin pienessä saksalais kylässä, ja nuoren Liesel tytön elämäntarinaan sijaisperheessä. SUOSITTELEN! Kun ulkona alkoi tulemaan kylmä pienen viiman takia, päätimme lähteä sisälle.
Hotellihuoneessa Suvi alkoi datailemaan, ja kun siinä viereisellä pedillä odottelin vuoroani, silmäni lupsahtivatkin yks kaks kiinni ja tuli otettua pienet päikkärit. Heräsin siihen kun Suvi rapisteli omaa valmissalaattiaan, ja liityin hänen seuraansa nauttimaan omaani. Sitten laitoimme fin-tv:stä muutaman elokuvan latuukseen, ja olemme katselleet niitä miten lataukselta olemme kerenneet. Suvi tuossa torkahti nyt hetkeksi kun aloin kirjoittamaan tätä.
Mutta, kohta ruoka kutsuu. Viimeinen yö hotellissa tiedossa siis tänään. Sääli, pidin nimittäin taikahuoneestamme, joka oli aina siisti kun palasimme kaupungilta ja ruokaa täynnä olevista pöydistä joihin saimme vain kävellä näykkimään mitä ruokaa tahdoimmekaan. Noh, ehkä parempi välillä palata kotiin kokkailemaan, tiskaamaan ja katselemaan serranoa :D
Huomiseen!
- Tytti
p.s. Kuvia lisätty eilisen postaukseen!
p.s. Kuvia lisätty eilisen postaukseen!
Havaintoja Espanjasta:
- Uima-allas oli pettymys. Vesi oli liian kylmää 8(
- Tuuli tekee paljon ilman lämpötilalle täälläkin. Auringonotto olisi onnistunut paljon paremmin ilman peintä tuulenvirettä.
- Espanjan kiinakaupoissa samoja vaatteita näkee oikeastaan jokaisessa kaupassa :D
- Meillä on Suvin kanssa kovat kiistelyt Antti Tuiskusta ja Conan O’Brianista xD
- Onpa orpo oli kun kirja loppui…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti