Huoh huoh ja huoh. Kuten otsikko kertoo päivä on ollut varsin ... ”onnistunut”. Tai no nyt ilta on mennyt jo paremmin mutta työpäivä meni kyllä ihan kävyks. Kerronpas päivästäni lisää:
Aamulla heräsin melko lailla oikeaan aikaan..20min myöhempään nukkuen. Mutta se sallittakoon koska olin kuitenkin ajoissa töissä! Heräsin myös yön aikana ainoastaan kerran 8) ! Työpaikalle päästyäni ulkona olikin jo pakettiauto lehtiä täynnä, ja porukka kantoi niitä sisään. Ryhdyin siis heti hommiin mukaan auttamaan. Sitten alkoi päivän urakka osa 1. Taittelimme toisen harjoittelijan kanssa 1710 lehteä, laitoimme ne 50 lehden pinkkoihin, ja pahvilaatikoihin. Urakka osa 2. Tämän jälkeen lähdin työkaverini miesystävän kanssa viemään lehtiä kaupungintalolle (Hän ei muuten puhu sanaakaan suomea tai englantia). Tästä tuli päiväni ”kohokohta”. Nimittäin, ajoimme parkkihalliin, ja sieltä meidän piti kantaa lehdet ensiksi ulos hallista, tien yli, rappuset alas, talon toiselle puolelle, rappuset ylös, hissillä toiseen kerrokseen, käytävän läpi ja tukikohta lehdille löytyi! .. Tämä olisi vielä ollut ihan ok kuitenkin, mutta hommaamme hidasti ja ahdisti se, että pahvilaatikoita alkoi mennä rikki kesken kuljetuksen. -.-’ Siellä siis raahasin välillä tuskan hien kanssa rikkinäisiä painavia lehtilaatikoita joista lehdet tuumasivat valua ulos jatkuvasti. Ihanuutta urakalle lisäsi toimistomies, joka ilmeisesti luki lehteä huoneessa jonka varastoon veimme lehtiä. Mies ei tuntunut tykkäävän ravaamisestamme, ja yhdellä käyntikerrallani hän alkoi sönköttämään minulle Espanjaa. Kerroin hänelle englanniksi että en puhu Espanjaa, ja hän vaihtoi puheensa Englannin kielelle, valituksen merkeissä. Hän valitti minulle miksi en puhu espanjaa kerran asun Espanjassa yms. Olin valmis sanomaan pari vähemmän kaunista sanaa, mutta hillitsin itseni. Urakan lopuksi kun lähdimme, paiskasin oven kuitenkin hieman kovempaa kiinni kuin normaalisti. Mikä agressioiden purku, tykkäsin. Ei muuten tullut kylmä tuon urakan aikana! Lopulta kun pääsin takaisin työpaikalle, söin lounaani. Vastasin sähköposteihin sen lomassa. Eihän kello onneksi ollut kuin puoli kolme. Toinen harjoittelija oli jo aloittanut pussituksen. Kun menin katsomaan, huomasin hassun seikan, että hän oli pussittanut väärää lehteä. Onneksi vain n. 20-30 klp. Nice. Aloitimme siis urakan alusta. Pussitettavaa jäi onneksi vielä maanantaillekin.-.-'
Kotiin päästyäni huokaisin hetken, ja lähdimme sitten Suvin kanssa suunnistamaan kohti lähintä Lidl-kauppaa :D Matkaa sinne oli n. 1,1km google mapsin mukaan. Matkamme varrelle syntyi kuitenkin koomisia ja vaarallisia tilanteita, kun jouduimme hieman käveleskelemään autotien puolella koska kävelykatuja ei ollut näkyvillä xD Espanjan lidli oli pettymys suomen lidliin nähden. Oli muuten tuskaista kantaa painvat kassit kotiin -.-’ Kämpälle lopulta päästyämme purimme kassit, ja lähdimme vielä vuokraamaan pari elokuvaa, ja hakemaan lähiSparista tavarat mitä emme lidlistä löytäneet. Sitten aloimme kokkaamaan päivälliseksi nakkikeittoa ja kirjoittelimme nämä blogikirjoitukset. Ruoka oli muuten hyvää :)
Pian alkaa meidän leffailta, ja huomenna aion nukkua PITKÄÄN. Olen sen mielestäni ansainnut -.-’
- Tytti
Havaintoja Espanjasta:
- Espanjalaiset jotka kävelevät kaduilla yksin, puhuvat tai lauleskelevat monesti itsekseen, hissukseen tai mahdottoman äänekkäästi : D
- Google mapsin ohjeet on vaarallisia xD
- Espanjalaiset nakit maistuivat ja haisivat samalla mitä suomalaiset ;O OMG .. siis suomalaiset NAKIT 8-D
- Olen aika etevä nykyään taittelemaan sanomalehtiä.. -.-’ :D
- Espanjalaiset miehet käyttäytyvät oikeasti vihaisina aivan niin kuin serranon perheen miehet! Huitovat käsillään, kävellä jolkottavat ja huutavat melko lujaa.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti