Onpas massu täynnä! Tuli eilen väsättyä astetta isompi annos kanaa ja riisiä, koska sitä riitti vallan mainiosti vielä täksikin päiväksi syötäväksi. Käytiin tänään kuntosalilla, ja treenin jälkeen ruoka sitten maistuinkin. Mitäpäs jos vaikka kertoisinkin tarkemmin:
Musta on tullut nyt ihan vainoharhainen tuon yhden pommiin nukkumisen takia. Heräilen yönä useampaankin otteeseen, ja tarkistan kellon. Viimeyönä heräsin 2-3 kertaa. -.-’ Aamulla kuitenkin pääsin melko reippaasti ylös, ja kävin suihkussa ennen töihin lähtöä. Töissä oli melko rento päivä tänään, koska lehti ilmestyisi huomenna. Tein eilisen ilmoituksen kokoamisen loppuun heti aamusta samalla kun söin eväsaamupalaani. Sitten alkoi urakka nimeltään, osoitetarrat. Liimasimme osoitetarroja muutaman sataa, laitoimme kirjekuoriin laskuja, ja pussitimme muutaman lähetettävän lehden. Sen jälkeen ei oikein tuumannut tekemistä olla, joten istuin vähän aikaa koneella samalla lounastani syöden. Sitten saimme tehtäväksi kopioida laskuja, ja lajitella ne alkuperäisiin ja kopioituihin. Laitoimme myös juuri painosta tulleen ruokasanakirjan uuden painoksen kirjat nätisti hyllyyn. Töissä tuli myös asiakaspalvelua harrastettua, ja muokkasin vielä kulttuurishokki-jutun tekstit niin valmiiksi kuin pystyin. Päivä oli siis melko tavallinen päivä juuri ennen lehden ilmestymistä. Sovimme myös että saan itse harjoitella taittoa, ja saan taittaa oman kulttuurishokki juttuni. Saan koneelleni huomenna siis Adobe InDesign CS4 :P Hihihi. Toivon että psykologit vastaisivat huomenna vinkeillään..
Kotiin päästyäni pakkasin nopsaa tavarani, ja läksimme kohti juna-asemaa Suvin kanssa, määränpäänä Fuengirolan keskusta, ja kuntosali! Tuumasin kuolla nauruun, kun Suvi kertoi että hänen ulkopyykkinarulta pudonneet pikkuhousut, olivat löytyneet tänään oven ulkopuolelta ovenkahvasta xDDD Lippuja ostaessamme automaatista joku hieman rähjäisen näköinen turistimies tunki siihen auttamaan meitä, ja kertoi sitten että tarvitsisi 1,55 euroa jotta pääsisi Benalmadenaan hakemaan rahansa tai jtn. Suvi kertoi aluksi että hänellä ei ole kolikoita, mutta minä taas ajattelin kerrankin olevani kiltti ja annoin tämän pienen summan hänelle jotta pääsisimme miehestä eroon. ”Be gratefull!” sanoin miehelle, ja hän kiitti. Mies ei kuitenkaan rahat annettuani enää tullut juna-asemalle, vaan läksi alas portaita johonkin. Kaljalle? Hyvin mahdollista. Bussiin? Vähemmän mahdollista. Minua taijettiin puijata. En oo enää koskaan kiltti. Prkl. Kuntosalilla meidän piti mennä eräänlaiseen tanssia ja itsepuolustuslajeja yhdistävään jumpaan, mutta se oli peruttu, joten päädyimme juoksumatoille. Ajattelin kuolevani salille, kun en ole liikkunut nyt moneen viikkoon, mutta juoksinkin intervallia-juoksua yli 40min! ;O Olen ylypiä ittestäni. Lisäksi kuntosalin pesutilat ja pukuhuone olivat HIEMAN fiinimmät mitä suomessa :D Siellä oli nimittäin saunan lisäksi.. POREAMME!!! Taidetaan Suvin kanssa eksyä kuntoilemaan useamminkin ;) Kotimatkalla kävimme ostamassa lähikiinakaupasta minimatkalaukut, jotka ajavat asiansa joululoman matkallamme Torremolinoksessa, Madridin matkalla ja se on mitoiltaan sopiva käsimatkatavara laukuksi lentokoneeseen! Kätevää! Näistä reissuista kerron tarkemmin lähempänä ajankohtia. Kotona olen tosiaan mässännyt eilistä kanaa ja riisiä, ja kirjoittanut tätä blogikirjoitusta. Lisäksi kun olin lämmittämässä ruokaa, ihmettelin hirveenä miksi mikro ei lähde käyntiin. Suvi kysyi onko töpseli seinässä..eipä se ollut. Blondius on tarttuvaa! :D
Huomenna olisi tiedossa 1800 lehteä taiteltavaksi, ja muutama sataa pussitettavaksi. Niiiiiice. Lähdetään huomenna myös Suvin kanssa etsimään lähintä Lidl viikonlopun ruokaostoksia varten. Vaihtelu virkistää, myös sillon kun on kyse ruokakaupoista.
Huomiseen asti, Heido!
- Tytti
Havaintoja Espanjasta:
- Aina ei kannata olla kiltti.
- Espanjalaisten kuntosalien pukuhuoneet/pesuhuoneet on aika fiinejä Suomen kuntosaleihin nähden.. :D
- Blondius tarttuu!
- Kuntosali on huippu! Harkitsen kk korttia tammikuulle…
- Haluaisin nukkua vainoharhailematta herätyskellon soittoon asti 8(…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti