Iltaa iltaa! Päivä on ollut kirjan lukua, toimittajan leikkimistä, itsenäisyyspäivän juhlintaa, kokkelin kokkausta ja kirjanlukua täynnä. Tässä niistä lisää:
Yöllä jäin taas aivan kiinni lukemaan miehet jotka vihaavat naisia kirjaa, ja unensaanti oli melko hankalaa. Kuitenkin odottaessani unta, alkoi sataa aivan mielettömän kovaa, ja ukkonenkin jyrähteli kovaäänisesti! Ensimmäinen Espanja-ukkonen on nyt siis koettuna :) Aamulla heräsin muistaakseni kerran ennen herätyskelloa, mutta sain nukuttua herätyskellon sointiin, eli 10 asti. Kävin suihkussa, laitoin itseni kuntoon ja söin aamupalaa. Aamutoimet tehtyäni huomasin että minulla olisi vielä ainakin tunti aikaa ennen itsenäisyyspäivän juhlaan lähtöä, joten päädyin laittamaan kelloon hälytyksen ja syvennyin lukemaan vielä kirjaa. Poistuessani kotoa sade oli onneksi kerennyt lakata. Päätoimittajamme otti minut kyytiin junakadun varrelta, ja olimme n. puolituntia ennen juhlan alkamista paikalla. Väkeä paikanpäällä oli enemmän mitä odotin, ja pääsinkin heti töihin. Kuljin päätoimittajamme mukana kuvaten ihmisiä ja kirjoittamassa heidän nimiä muistiin. Tilaisuuden alkaessa olin jo aivan pyörällä kasvoista ja nimistä. Kävin vielä ennen tilaisuuden alkua kuvaamassa muutamia ihmisiä. Tilaisuuden aikana kuvasin esiintyjiä, ja kirjoitin puheista pääpiirteitä ylös. Tilaisuus kesti n. kaksi tuntia. Juhlan jälkeen tein vielä pienen tunnelma haastattelun pariskunnalta joka oli saapunut paikalle, ja kuvailin vieraita lisää. Tila oli haastava kuvattava, koska valotilanne tuntui olevan niin erilainen minne tahansa päin kuvasinkaan. Päätoimittaja kuitenkin kertoi takaisin autolle päin kulkiessamme että selviydyin hyvin, ja uskon itsekin että kuvista ja kirjoituksistani saan kelpo jutun kirjoitetuksi.
Kämpälle palattuani mahani kertoi jo kaipaavansa aamupalan jälkeistä ruokaa, mutta koska ei huvittanut isommin ruveta kokkailemaan päädyin paistamaan munakokkelia ja syömään sitä ruisleivän ja jogurtin kera. Tämän jälkeen laitoin taas kellon hälyttämään – tällä kertaa kertomaan milloin datausaikani aloittaa – ja syvennyin taas ahmimaan kirjaa. Luulenpa että joudun mennä huomenna kyselemään paikallisesta suomalaisesta kirjakaupasta toista osaa, vaikka viimeksi myyjä varoittelikin minua että tulen vielä itkemään ovelle sitä kun se on jo loppu. Toivotaan silti parasta!
Huomenna olisi luvassa normaali työpäivä mm. itsenäisyyspäivä jutun kirjoittamista, mahdollisesti turisti-info jutun kirjoittamista, ja sähköpostien lähettelyä ja sen sellaista. Itseasiassa, voin iloisena ilmoittaa että pidän tästä työharjoittelusta melko lailla. Tämä suattaapi jopa olla minun juttuni :P
Huomiseen!
- Tytti
Havaintoja Espanjasta:
- Itsenäisyyspäivä on tärkeä juttu suomalaisille, vaikka eivät asuisikaan enää Suomessa.
- Espanjalainen ukkonen kuulostaa pelottavalta. Olisi muuten tullut varmaan hienoja kuvia merenrannalta!
- Moottoritieltä saisi mahtavia kuvia kaupungista! (Se nimittäin kulkee tuolla vähän korkeammalla)
- Espanjalaiset junat kuulostavat ihan suomen metroilta.
- Kauppoja oli ihmeen paljon auki päivällä kun kävelin kyytiä odottamaan, vaikka tosiaan täälläkin vietetään tänään pyhäpäivää perustuslain kunniaksi. Tämä kuulemma johtuu ilmiöstä nimeltään; turistit.
3 yötä siihen on kun suvi saapuu espanjaaan.. :D hihiii. <3
VastaaPoistahyvä juttu, että homma maistuu :) täällä katsellaan linnan juhlia :) tylsää hommaa olisin kyllä paljon ennemmin Espanjassa :)
VastaaPoistaTiku
Suffi: Jepjep! Ihan vähän aikaa enään! :D
VastaaPoistaTiku: Hahah tule toki tänne, ihan vapaasti! 8D