lauantai 25. joulukuuta 2010

Torremolinos päivä 1.

Tänään on ollut melko lyhyt päivä. Tämä suattaapi johtua ylenpalttisen pitkistä yöunistamme. En viitsi edes kertoa kuinka pitkät ne olivat, koska saattaisitte järkyttyä pahanpäiväisesti.  Kuitenkin, lopulta kun heräsimme minä menin tekemään ruokaa ja Suvi aloitti silmiensä aukaisemisen. Sitten minä pinkaisin suihkuun, ja Suvi söi. Sitten minä söin, ja Suvi tiskasi. Sitten minä pakkailin, ja Suvi pakkaili. Sitten lähdimme juna-asemalle! Ja kellohan oli vasta kolme.. Los Bolichesista oli n. puolen tunnin junamatka Torremolinosiin. Päästyämme juna-asemalta ulos suunnistimme hetken Suvin karttamuistin avulla, ja sitten otimme vielä turistimaisesti kartan kouraamme ja katsoimme olimmeko menossa oikeaan suuntaan. Pakko myöntää että hieman hirvitti kun suunnistamisemme oli Suvin suuntavaiston varassa, mutta löytyihän se hotelli onneksi helposti! :) Ulkopuolelta hotelli ei ehkä ole ihan luksusmaisen näköinen, mutta astuttuamme sisään alkoi näyttää jo lupaavammalta. Hotelliin kirjauduttuamme sisään meidät ohjattiin viidenteen kerrokseen, ja siellä sokkeloisen käytävän päästä löytyi huoneemme. Meille selvisi myös että WiFi-yhteys maksaa 6e päivältä, mutta kovina datailijoina emme voineet vastustaa sen ottamista kolmeksi päiväksi.

Asetuttuamme taloksi lähdimme katselemaan ulos paikkoja. Täällä on hotelleja paljon, ja keskustassa on suoranaisia kauppakujia täynnä kivoja liikkeitä. Täällä on myös limaisia miehiä, jotka pusuttelevat perään. Yök. Verrattuna kotikaupunkiimme kaupunki on mielestäni paljon tiiviimmäksi rakennettu, ja ehkä hieman vähemmän turistirysämäinen. Ennen kuin palasimme hotellille, kävimme maistamassa paikallista hyvää jäätelöä, joka vei kielen mennessään. Hotellilla aloimme testaamaan WiFi-yhteyttämme. Selvisi että meille annetut koodit toimivat vain yhdessä koneessa kerrallaan, ja toisia koodeja ei voi saada, koska niitä voi olla huonetta kohti vain yksi. Fiksua Espanjalaiset, fiksua. Puoli 8 täällä alkoi päivällinen joten lähdimme syömään. Ruuaksi oli pastaa ja riisiä ja ranskalaisia ym. ja valinnan mukaan kanaa ja kalaa. Salaattipöydässä oli paljon vaihtoehtoja simpukoista ja äyriäisistä lähtien, jotka jätin tällä kertaa väliin. Jälkiruokiakin oli montaa sorttia, ja tarjoiluihin kuului myös perinteinen riisipuuro kanelin ja sokerin kera. Saimme kuitenkin huomata, että vaikka olimme maksaneet valmiiksi aamupalamme ja päivällisemme, niin juomathan tietenkin maksavat erikseen. Haiseeko täällä rahastus vai kuvittelenko vain? 

Nyt illasta aiomme ottaa kaiken irti rajoittamattomasta netinkäytöstä, ja aiomme katosa fin-tv:stä suomalaisen ”sisko tahtoisin jäädä”-elokuvan. Huomiseksi olemme suunnitelleet mm. köysirataa, crocoparkkia, sealifea, tivoli worldia.. tai no, jos nyt aluksi katsotaan minne keretään :D Tiedossa kuitenkin paljon aktiviteetteja. 

Huomista odotellessa, Ciao!

- Tytti

Havaintoja Espanjasta: 

  • Hotellit tuntevat rahastuksen salat.
  • Junalla mennessä näki yllättävän mukavasti Aurinkorannikkoa.
  • Respan mies on käynyt Helsingissä, kehui sitä kauniiksi. Kävispä Kaastisella niin näkis mikä on törkiän komiaa. 8)
  • Tiestkö, että kylpy vie jopa 4 kertaa enemmän vettä mitä suihku. Huoneemme lippunen lappunen kertoi näin.
  • Minua kiinnostaisi tietää, miksi Espanjalaiset miehet huutelevat niin paljon naisten perään. Onko kyseessä vaihtoehto a) kuvittelevat itsestään liikaa, b) eivät arvosta naista minään muuna kuin seksistisenä esineenä vai c) ovat näitä kumpaakin. Uskon että en saa tähän kysymykseen vastausta koskaan.

1 kommentti:

  1. Sisko tahtoisin jäädä on maailman hirvein leffa. Alko vaan vituttaa ku sen katto. :D

    VastaaPoista